Mä olin aina tiennyt, että haluan vaihtoon. Lukioon mennessäkin mietin, että haen toiseksi vuodeksi Jenkkeihin, mutta se sitten jotenkin jäi. Onneksi Kelsy Venezuelasta oli meillä sen vuoden, jonka olin aikoinani suunnitellut viettäväni Amerikan mantereella ja lievitti näin ollen kaukokaipuutani. Lukio oli ja meni, ja unelmat vaihdosta vaihtuivat Eurooppaan. En vain tiennyt tarkalleen minne. Sitten tuli välivuosi ja etsin itseäni pitkin poikin Suomea myymässä vaatteita eri puljuissa. Se oli kai syyskuun harmaa ilta, kun ystäväni kanssa saimme päähänpiston varata kaupunkiloman. Annoin hänen valita, Berliini tai Budapest. Nämä olivat halvimmat tuohon aikaan vuodesta. Ystäväni sanoi "anna minulle tunti aikaa". Toivoin, että hän olisi valinnut Budapestin, mutta se, että hän valitsi Berliiniin, muutti kliseenomaisesti - koko elämäni. Berliini vastaanotti meidät harmaana ja sateisena, mutta se oli menoa se. En tiedä mihin kaupungissa tarkalleen rakastuin, mutta jokin siinä vastakohtien, rentouden, hulvattomuuden ja välittömyyden kombossa sekä minua että ystävääni kiehtoi. Palasin Berliiniin jo tammikuussa uudestaan, tällä kertaa siskoni kanssa. Myöhemmin minä ja ystäväni pakkasimme kamamme ja asuimme keväisessä Berliinissä muutamia viikkoja. Sitten tuli pääsykokeet, ja minä pääsin yliopistoon. Tein silti pienen retken Berliiniin elokuussa 2011. Ja kipinä säilyi. Ja helmikuu 2012, olin siellä jälleen, äitini kanssa. Käytin joka ikisen lomanrippeeni, rahani ja suomeksi sanottuna sieluni tähän kaupunkiin. Jos minulla on yksi ominaisuus, joka on enemmän tai vähemmän positiivinen, niin se on pakkomielteisyys. Toisinaan saan sen avulla aikaan hyviä tuloksia, toisinaan lamaannun sen voimasta. Berliiniin suhteen se ajoi minut sille tielle, että yliopistoni kakkosvuonna sanoin heihei Oululle ja muutin Keski-Euroopan sydämeen.
Itse hakuprosessi Oulun puolelta ei ollut vaikea. Käytin solemove-portaalia, ja täyttelin sinne vaadittavat tiedot. En enää tarkalleen muista mitä tuossa lomakkeessa oli, mutta sen muistan, ettei sen täyttäminen juuri tuntia kauempaa vienyt. Tiettyä päänvaivaa tietysti tuotti Learning Agreement -jotta vastaanottava yliopisto voisi hyväksyä, tulee hakijan tehdä opintosuunnitelma. No, sinällään tämä on vähän hankala tehdä, koska opiskelijan täytyy osata tutkia vaihtokohteen yliopiston sivuja, ja etsiä sieltä kursseja. Kursseja, joita on siis tarjottu edellisvuonna. Eli tämä käytännössä tarkoittaa, että kunhan löytää oman aineensa alta joskus edellisvuonna tarjottuna kursseja, on learning agreementin raakaversio käytännössä valmis. Minulla se meni 100% uusiksi, koska mitään edellisvuoden kursseja ei omana vaihtovuotenani tarjottu. Vaihtuuhan Suomessakin yliopistojen kurssitarjonnat vuosittain, eli tämä LA tulee tehdä lähinnä muodon vuoksi, ja osoittaa, että vaihdossa aikoaa oikeasti opiskella. TU Berlin ei vaatinut motivaatiokirjettä, joten ylimääräistä rustailua ei tarvittu. Kun tarvittavat tiedot olivat päivitetty Solemoveen ja opintosuunnitelma valmis, kaikki tallennettiin Solemoveen ja sitten vain odoteltiin hyväksyntää. En tiedä montako hakijaa sinä vuonna oli Berliiniin paikkaa kohti, kun itse hain (epäilen, että nolla lisäkseni), mutta minut hyväksyttiin Oulun puolesta. Käytännössä paikka on tässä vaiheessa jo varma, sillä harvemmin vastaanottavat yliopistot kyseenalaistavat sopimuksen toisen osapuolen valintoja. No paniikissa kuitenkin elin sen kevään, ja kun kesäkuussa 2012 postilaatikkoon tippui TU:n hyväksymiskirje oli juhlat alkava. Tai sitten ei. Tästä alkaa se hauska osuus. Olin päättänyt jo etukäteen, että en missään tapauksessa mene asuntolaan. En halua ketään moittia, mutta minua tuo "Erasmuskuplana" tunnettu termi ei innostanut. Mielikuvissani asuntolat olivat täynnä kellon ympäri bailaavia espanjalaisia, ja osittain tuo piti paikkaansa. Siksi lähdin tietoisesti hakemaan WG:tä, eli Wohngemeinschaftia, suomeksi kimppakämppää. Berliinissä kilpailu näistä kimppakämpistä on todella kova, ja sana "Casting" on karu totuus kimppakämpän-metsästyksen maailmassa. Profiloin itseni Wg-gesucht-sivulle, ja jätin valehtelematta 300 viestiä pitkin kesää. Olin töissä tuon kesän 2012, ja käytin joka päivä töiden jälkeen useamman tunnin skriivaillen hakemuksia eri kämppiin. Useimmat eivät vastanneet, ja ne jotka vastasivat, pyysivät käymään. No enhän minä Suomesta noin vain Castingeihin lennellyt. Lopulta eräs tyttö ehdotti Skype-treffejä ja suostuin. Hän tarjosi huonettaan vain viiden kuukauden ajaksi, sillä hän oli itse lähdössä vaihtoon yhden lukukauden ajaksi. Kai hän aisti epätoivoni, kun lupasi huoneen minulle. Ja kuinka onnekas olinkaan. Huone oli täydellinen. 25 neliötä parvekkeella, metroaseman yläpuolella ja vain yksi kämppis, joka oli vielä saksalainen. Seuraavan Wg:n hommaaminen olikin helppoa, sillä paikan päällä homma oli yksinkertaista, kun oli jo kontakteja sekä pystyi ravaamaan esittelyissä.
Kajaanista on hyvä ponnistaa suureen maailmaan. Lensin Estonian Airin lennolla Tallinnan ja Kööpenhaminan kautta Berliiniin. Meinasin myöhästyä lennolta Kööpenhaminassa, sillä Kastrupin kenttä tuotti pientä päänvaivaa. "Moi äiti, mä jäin vahingossa Köpikseen".
Tässä muutamia kuvia kämpästä! Rakastin sen värejä ja yksityiskohtia, valokuvia, tauluja ja lasipulloja. Krääsänrakastajan unelma. Ja ai että tuo violetti rauhoitti myrskyävää sielua.
Ensi Berliini-postauksessa aion keskittyä ensimmäisten päivien byrokraattiseen säätämiseen, joka Saksassa ei olekaan yhtä nettilomaketta vaille valmis, vaan vaatii aikaa sekä avaruustieteilijän tutkintoa vaativia papereita.
-Katarina
